sunnuntai 30. elokuuta 2009

Homecomingia odotellessa

Kävin eilen kaverini kanssa tutkimassa mekkotarjontaa homecomingia silmälläpitäen. Löysin mekkoni kirppari-tyyppisestä puodista, ja se olikin rakkautta ensisilmäyksellä. Maksoin mekosta vaivaiset 12,50$, mikä on mielestäni erittäin vähän ottaen huomioon, että monet käyttävät sata dollaria pelkästään pukuun (tämän lisäksi kampaus ynnä muu maksaa). Mekko on rypytyksen kohdalta aivan liian iso, mutta kuron sen sopivaksi mustalla silkkinauhalla. Sinänsä olisi ollut ehkä fiksua etsiä asu, joka on oikeaa kokoa, mutta minkäs sille voi. Halusin juuri tuon.
"Jouduin" myös ostamaan kengät ko. tanssiaisia varten, ja se vasta olikin projekti. Uskokaa tai älkää, mutta nuo kengät olivat matalimmat korkkarit, mitä löysin, ja silti ne ovat jalkojeni mielestä superkorkeat, suorastaan vähän pelottavat. Mutta täytyy vain harjoitella kävelyä kotona ennen h-hetkeä...
Tässä vielä kuva ostoksesta, joka on auttanut monina väsyneinä tai kiukkuisina hetkinä, kun olen voinut kuunnella jotain suomeksi. Yllättävää kuinka sellainen auttaakin niin paljon.

torstai 27. elokuuta 2009

High School Musical XII: I'm lost!

Tänään siis alkoi koulu. Aamun aloitin tekemällä heti oman ennätykseni kouluunlähtöajassa, joka viimeiset 10 vuotta on ollut lähinnä viimeisillä minuuteilla tai vähän tunnin alkamisen jälkeen. Host-äiti ajoi meidät kouluun 20 minuuttia ennen varsinaista alkua! Muutenkin tuntien alkamis- ja päättymisajat hämmensivät minut, olen tottunut siihen, että ne ajoittuvat jotenkin tasaisesti. Täällä koulu alkaa 10 yli 8, ja sen jälkeen tunnit saattavat loppua esim. 8:59 ja seuraava alkaa 9:02. Vartin välitunnin sijasta joudun siis totuttelemaan kolmen minuutin vaihtoihin.

Eka koulupäivä oli jokseenkin samanlainen kuin Suomessakin, valintonjen tekemistä, yhteinen tilaisuus salissa, nimenhuutoja ja muuta mukavaa. Vaikka eräs oppilas luokaltani tulikin esittäytymään ja kertomaan, että on valittu auttamaan minut alkuun, tuntui vähän koko ajan eksyksissä. Varsinkin pari opettajaa tuottivat ongelmia nopean puheen tai erikoisen aksentin takia. Huomenna koulu kuitenkin alkaa pyöriä lukujärjestyksen mukaan, joten arki starttaa kaikkine velvollisuuksineen ja kiireineen.

Jouduin (ja osittain halusin) vielä vaihtaa valintojani, joten esimerkiksi maailmanhistoria vaihtui Euroopan vastaavaan. Lisäksi ainakin yritän jatkaa espanjan opiskelua täällä, mutta kielen opettaja ei ollut varsinaisen ilahtunut kun tein tämän valinnan, koska hän ei oikein ymmärrä suomalaista koulua, eikä varsinkaan sitä, että kaksi kurssia kieltä vaikutti ainakin kirjan perusteella vastata vuoden opiskelua täällä. En saanut liikuntaa sisällytettyä lukujärjestykseeni, mikä on äärimmäisen ikävää (vaihto-oppilasjärjestönihän on AFS eli tuttavallisemmin Another Fat Student), mutta ainoa liikunta meni Euroopan historian päälle. Host-äitini tästä aineesta puolestani pienen henkien taiston erään opettajan kanssa, joka on sitä mieltä että aine on aivan liian vaikea minulle. Itse aineen opettaja taas on sitä mieltä, että on vain erittäin kiinnostavaa opettaa Euroopan historiaa eurooppalaiselle, ja on innoissaan asiasta. Voi tätä sotkun määrää siis! Lopun kaiken olen tyytyväinen lukujärjestykseeni, vaikka liikunta jäikin puuttumaan. Sain onneksi valittua kuvista ja kuoron, jotteivat päivät kävisi liian raskaiksi.

sunnuntai 23. elokuuta 2009

Vesiputous

Se oli reilut sata metriä korkea.
Se oli jollain tavalla hypnotisoiva.
Se muuttui jatkuvasti.
Sen pärskeet viilensivät kuumaa päivää.
En ole koskaan nähnyt mitään vastaavaa.
Olisin voinut jatkaa tuijottamista ikuisuuden.

lauantai 22. elokuuta 2009

Kolme on hyvä luku

Kolme asiaa joita näkyy harvoin tai ei ollenkaan Suomessa:
- vesiposti, josta myös otin kuvan, mutta sepä ei enää suostunutkaan latautumaan
Kolme asiaa, jotka olen ostanut:
- päkiäpehmusteet
- ihanan kermaista jäätelöä
Kolme asiaa, joita kaipaan:
- ihmisiä
- kieltä
- pyöräilyä
Kolme asiaa, jota olen tehnyt täällä ollessani:
- kumiveneillyt joessa (ilmeisesti vähän kuin koskenlaskua)
- uinut kuumassa lähteessä
- käynyt kaupassa, josta ostetaan vessapaperia 18 kappaleen erissä, tai isommissa
Kolme asiaa, joita olen ihmetellyt:
- jättiläismäiset pakkauskoot
- suussa poksuvat karkit
- Uggien hinta (olen tiennyt, että ne ovat kalliita, mutta että niin kalliita?)
Kolme asiaa, joista täytyy kertoa:
- nettiyhteys on niin hidas, että kuvia lisään tästälähin harvemmin
- samasta syystä täytyy kestää kummallisia asetteluja, koska pieneenkin paranteluun menee valtavasti aikaa
- toivottavasti teille riittää, että asia tulee kerrottua

keskiviikko 19. elokuuta 2009

Radio

Kuten olen kertonut, host-perheeni asuu pienessa kylassa, josta ajaa lahimpaankin pikkukaupunkiin tunnin. Ajamme siis paljon, ja yleensa autossa kuunnellaan radiota. Kanavia on tietysti monia, mutta muutama niista on yliste muiden.

- Kanava, jolle voit soittaa ja kertoa huoliasi, esim. "I came home and I saw my husband kissing with other woman, what should I do?"

- Kanava, joka soittaa vain Disney musiikkia. Kuulostaa huipulta ajatukselta, mutta kappaleet ovat lahinna High School Musicalista ja Hannah Montanasta. Eli ei ihan niin huippua mita voisi kuvitella.

- Kanava, jolla tehdaan ruokaa. Ruokaohjelma televisiossa on mielestani taysin ymmarrettavaa, mutta radiosta kuunneltuna aika erikoista.

Viimeiseksi uusi suosikkini:
- Kanava, jolle voi soittaa ja kysya lemmikkiinsa liittyvista ongelmista, esim. "My dog is unhappy. Can you tell me why?". Ja juontaja kertoo. Tanaan kuollut koira lahetti kukkia omistajalleen ja ankat kertoivat rakastavansa syntymapaivia.


Mita tahan enaa voi lisata? Ja mita kaikkea olemmekaan menettaneet ilman tallaisia kanavia?

maanantai 17. elokuuta 2009

Vastaus haasteeseen ja pieni tilanneraportti

OSA 1
Sain Niinalta haasteen esitellä viikon vaatteet. Taidan olla vähän myöhässä jo, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan! Paljastan, että kuulin haasteesta jo aikaisemmin, joten kuvat on otettu Suomessa eri tilanteista ja paikoista.

Tältä vaateviikkoni siis näytti. Itse haastan tähän leikkiin Sinjan.

OSA 2

Huomaan jo nyt parin päivän jälkeen jenkistyneeni siinä suhteessa, että sanon rakastavani vähän sitä sun tätä.

Näin tänään esimmäiset karhunjäljet takapihalla. Nurmikolta löytyi myös kojootin kakkaa.

Söin vastapoimittua tomaattia. Samoin juuri munittua kananmunaa.

sunnuntai 16. elokuuta 2009

Gardiner, Montana

No niin, kaiken matkustamisen ja muun hässäkän jälkeen olen ehtinyt viettää host-perheeni kanssa vähän reilun vuorokauden. Toisaalta tuntuu jo nyt siltä, että olen ollut täällä jo pidemmän aikaa, toisaalta muistaa koko ajan, ettei tiedä missä pesukone sijaitsee ja miten sanotaan "vuoristorata" niin että muutkin sen ymmärtävät. Itseäni huvittaa kovasti se, että aina kun innostun ja vastaan spontaanisti, teen sen suomeksi. Muuten olen selvinnyt englantini kanssa, joskin joinakin hetkinä hieman nihkeästi. Purin tänään aamulla matkalaukkuni, joten en enää tunne olevani hotellissa, vaan talossa, jossa asun seuraavan vuoden. Muuten huoneeni muistuttaa hotellihuonetta. Vastoin aikaisempia tietojani, asunkin Bear Roomissa, Bison Room on nyt talon B&B vieraiden käytössä.
Kuvat ovat huoneestani, viimeinen näkymä huoneen ikkunasta. Vain omassa käytössäni olevasta vessasta en saanut kuvia ennen kuin kamerasta loppui akku, mutta toisaalta, se on vain vessa. Silti on huippua käyttää "omaa" vessaa, haluan sellaisen ehkä kotiin Suomeenkin :)

keskiviikko 12. elokuuta 2009

Rakkailleni

Kiikkustuolissa istun
ja sinua muistelen
Muistini tylsillä luistimilla
luoksesi luistelen
Siihen kesään kauan, kauan sitten
syksyksi kääntyneeseen
Eppu Normaali: Vihreän joen rannalla

Sanoja ja makuja

"Varmasti jännittää, mutta ajattelet vaan että kyllä minä tästä selviän, niin hyvin se menee"

Näin isoäiti sanoi, kun kävin lauantaina hyvästelemässä häntä. Hyvä elämänohje vähän joka tilanteeseen. Kun vaan luottaa itseensä, niin hyvin menee.


---Tänään kävin mummulassa syömässä kantarellikastiketta ja mummun mansikkakiisseliä.

lauantai 8. elokuuta 2009

Hyvästejä

Viimeisimmät päivät ovat olleet kiireisiä ja täynnä tohinaa eri ihmisten kanssa vietetyissä läksiäisissä ja viimeisissä illanvietoissa. Aina on ollut hauskaa, mutta suuri haikeus on iskenyt jäkeenpäin kotona omassa sängyssä, kun on tajunnut, ettei näe rakasta ystäväänsä moneen kuukauteen. Tiedän palaavani, mutta väliaikainen ero on silti surullinen.

Olen saanut monia pieniä lahjoja ystäviltäni, suuri kiitos niistä! Niina myös kirjoitti blogiinsa kauniin postauksen, kiitos. Sait kyyneleet silmiini.

On uskomatonta, kuinka yksi asia voi saada aikaan niin ristiriitaisia tunteita. Yhtäaikaa on huippua ja haikeaa lähteä. Olen odottanut lähtöpäivää samalla surullisena ja innostuneena. Kai se kuuluu asiaan.

Kuten olette jo saattaneet huomata, elokuun aikana postaustahtini on hidastunut liikaakin, mutta haluan viettää kaiken mahdollisen aikani ihmisten enkä tietokoneen parissa. Montanaan päästyäni kerron varmasti ahkerammin kaikesta uudesta ympärilläni. Siihen asti kirjoitan jos sille löytyy aikaa.

keskiviikko 5. elokuuta 2009

Miten norsu mahtuu läpi neulansilmästä?

Tai miten kaikki haluamani tavarat mahtuvat mukaan matkalaukkuun?

Näistä ei edes keskustella
- prinsessa-aiheinen puuhakirja, jonka sain Aliinalta tylsien hetkien varalle
- norsupehmolelu, jonka Niina teki minulle torjumaan yksinäisyyttä
- koirapehmolelu, joka on nukkunut vieressäni viimeiset 11 vuotta
- kirja + purkkapussi, jotka sain tutuiltani laulun saattelemana läksiäislahjaksi
- ainakin kolmet aurinkolasit (mutta mitkä?)
- ainakin kolme laukkua (sama kysymys kuin edellisessä)
- valokuva-albumi
- muistikirja
- tietokone

Haluan ottaa mukaan
- juhlamekon, mieluusti kaksi (toki mieluiten kolme)
- ainakin pari arkimekkoa
- hienoimmat t-paidat ja muut yläosat
- viikonpäiväsukat
- hameita (niitäkin on liian monta)
- isoäidin neulomat villasukat
- koruja (seuraa suuri ongelma, kuinka monia voin kantaa mukanani?)
- kenkiä (vielä suurempi ongelma!)
- takkeja joka säähän
- pakolliset parit farkut

Tarvitsen myös
- vaelluskengät
- ulkoiluvaatteita ja -varusteita

Toivottavasti laukun kapasiteetti kestää vielä
- yöpaidan ja rennommat housut
- vähän epäkäytännöllisempiä mutta ah-niin-ihania kenkiä
- pari suomenkielistä pokkaria
- valinnanvaraa vaatetukseen

Pakatako vaiko eikö pakata?
- sukset ja monot
- koululaukku

Voi olla että joudun luopumaan
- suuresta osasta siitä kasasta, jonka oikeasti haluasin ottaa mukaan

Ja kun edellisiin lisätään vielä pikkutilpehööri, kuten kännykän laturi, kamera johtoineen, hammasharja, hiustenkuivaaja, tuliaiset jne., alkaa matkalaukku uhkaavasti täyttyä yli laitojensa, ja vielä pahempaa, yli lentoyhtiöiden painorajoitusten. Lisäksi pitäisi osata jättää tilaa sille, mitä kannan Amerikasta kotiin!

Onko kellään mitään loistavia pakkaamiseen liittyviä niksejä? Tai vaihtoehtoisesti matkatavaroista luopumiseen liittyviä?