perjantai 25. syyskuuta 2009

Pihalla


Mannerilmasto jaksaa hämmentää. Viime sunnuntaina heräsin aamulla kuumuuteen, ja illalla katselin syksyn ensimmäistä lumisadetta vuorilla. Aamuisin nurmikko on jäässä, ja koulusta tullessa varvastossutkin tuntuvat liian kuumilta jalkineilta.

Pieni kasvimaamme on ikävä kyllä kärsinyt näistä teini-ikäisen mielialavaihteluun verrattaviin lämpötilavaihteluista, joten enää pihalta ei voi käydä poimimassa salaattia ja yrttejä. Kesän viimeinen tomaatti kuitenkin löytyi, ja pikkusiskoni poimi sen.

Omenat alkavat kuitenkin kypsyä puussa, ja kanat ovat innostuneet munimaan jopa puolitusinaa munaa päivässä. Tuoreet herkut eivät siis vielä ole siirtyneet lopullisesti talvilomalle. Onneksi.

5 kommenttia:

  1. Hi, it's a great blog.
    I could tell how much efforts you've taken on it.
    Keep doing!

    VastaaPoista
  2. Voi että kuinka ihanan näköistä siellä on! Ihan kesä vielä,niin vihreää. Ja nuo vuoret,oi!
    Sitäpaitsi nämä kuvat ovat kuvinakin hienoja,tomaattikuva etenkin! Hyvä Liisa:)

    Mutta kuulostaa kyllä aika hurjalta tuo lämpötilojen vaihtelu..! Onhan se täälläkin syksyisin niin,että aamulla on tosi kylmä mutta päivällä sitten lämmintä. Mutta ei täällä enää missään varavastossuissa tarkene!

    Ja on varmaan niin mahtavaa,kun saa tuoreita munia omasta pihasta. Maistuis varmaan mullekin:)

    VastaaPoista
  3. Tää on kyllä jännää miten "luomuisan" oloista elämä siellä on, ennen kun lähdit niin kuvittelin tietenkin että siellä syödään vain roskaruokaa enemmän kuin laki sallii :D Ja kylläpä kuulostaa kummalta ilmastolta! Teini-iän mielialavaihtelut oli aika hyvä kuvaus :)

    VastaaPoista
  4. Olive Tree Guitar Ensemble: Thanks! And I will..

    Niina: Eilen oli kylla uskomattoman kaunis paiva :) Ja kiitos kehuista! Olin ihan innoissani, kun tajusin etta pitkasta aikaa on innostusta ja jaksamista keskittya kameran kanssa hyppelemiseen! Ja en yhtaan epaile, etteivatko tuoreet kananmunat maistuisi siellakin! Voittehan te alkaa pitaa kanoja vaikka huvimajassa? (muutan leikkimokkiin ensi syksyna luumujen perassa, joten sita ei voi kayttaa :))

    Sinja: Hahhaa, mun perhe kylla elaa paljon luomummin kuin moni muu! Mika on kylla vain positiivinen asia mielestani. (Mutta salaisuutena voin kertoa, etta kaikesta luomuilusta huolimatta soin eilen lounaan Subwayssa)

    VastaaPoista