Jaiks.
Tuntuu, että edellisestä lähtöön liittyvästä postauksestani on ihan pienen pieni aika. Ja samankokoinen pienen pieni aika on lähtöaamuun. Kuukauden päästä tähän aikaan olen jo matkalla Atlantin yli.
Haluaisin kuitenkin esittää kysymyksen: Mihin ihmeeseen se aika on oikein kulunut?
Tällä hetkellä pelottaa. Suomeen jää koti, ystävät, perhe, koulu ja kaikki, mikä on tuttua ja turvallista. Purin tuntojani Aliinalle, joka onneksi muistutti siitä, että mitään ei tarvitse jättää lopullisesti taakseen. Tulen takaisin paljon kokeneena ja nähneenä.
Ja onhan se totta. Muutama päivä sitten sain kuulla, että host-äitini vie minut ja tyttärensä katsomaan Jason Mrazia, jonka kappaleita on keikkunut 25 soitetuinta -listallani kuukausia. Tässä maistiaisia: http://www.youtube.com/watch?v=S_6ND889Qes&feature=related
Lisäksi tietysti koen paljon asioita, joita en osaa edes ajatella vielä tässä vaiheessa! Myös talviolympialaiset ja hienot laskettelurinteet odottavat meren takana.
Kaikesta huolimatta olo on hieman haikea. Sateisen sään haikeutta ja muuta kaikki-on-täysin-väärin -oloa onneksi helpottivat kaakao, kroisantti ja ihana seura sateisella ajelulla!
Sateenvarjo kuitenkin odottaa korissa uloslähtijää.
Hih,kroissantti:) Ja hyvä jos ajelu ja meidän seura vähän piristi..mua ainakin!
VastaaPoistaJa on kyllä hurjaa miten nopeasti aika kuluu..pelottavaa! Entä jos en päästä sua lähteen??
P.S tuli kivoja kuvia:)
Ups, häpeällinen kirjoitusvirhe! :D Ja kiitos kyllä piristi, paljon! (huomenna otan sulta sitten taas kuvia, jee!)
VastaaPoistaNiinpä, aika menee ihan villiä vauhtia.. Voit vaikka teipata mut lyhtypylvääseen niin en pääse lähtemään :)
Muakin alkaa tässä jo jänskättää sun puolesta! Mutta toisaalta odotan kyllä ihan innolla sitä että saan kuulla kaikista sun hurjista meiningeistä ja uusista kokemuksista siellä kaukana jossain :D
VastaaPoistaHyvä, muakin jänskättää mun puolesta! :)
VastaaPoista