keskiviikko 15. heinäkuuta 2009

Pääkaupungissa

Aamu alkoi lupaavasti, mutta lupaavuus karisi nopeasti ketjukolarissa, johon jouduimme. (Kuvassa ajopeliämme edustaa batmobile). Olimme siis Niinan ja Pepin kanssa matkalla tapaamaan vanhaa työkaveriamme Mariaa, joka muutti keväällä Helsinkiin. Mannerheimintiellä peräämme kuitenkin ajoi sitikka (punainen kupla), ja tönäisyn voimasta tökkäsimme edessä ollutta pösöä (monopolin pelinappula). Onneksi vauhti oli niin pieni, ettei ketään sattunut, mutta yhteentörmäyksen selvittelyyn poliiseilta kului melkein kaksi tuntia, joten päiväsuunnitelmamme tuli suuri lovi (autoon tuli melko pieniä).
Kaiken sen viivästyksen takia mahamme kurnivat jo melko äänekkäästi, joten lähdimme saman tien etsimään ruokapaikkaa. Päädyimme pieneen ranskalaiseen lounasravintolaan, jonka lisukepatonki oli ihanan tuoretta, nam!
Ruokailun jälkeen lähdimme Tähtitorninmäelle puistoon leikkimään seurueen nuorimman jäsenen tarpeita kuunnellen. Tosin isompiakin alkoi lapsettaa valtavasti, joten keinuessa ja kiikkuessa kului melkoinen tovi. Italialaisten jäätelöiden kannustamana lähdimme hipsimään kohti Marian asuntoa ja autoa, mutta heikoksi kohdaksemme osoittautui Hietsu.
Ilta-aurinko paistoi kauniisti, oli pitkästä aikaa lämmintä ja merivesikin tuntui yllättävän lämpöiseltä jaloissa. Jouduimme siis kahlailemaan hetkisen aikaa.
Lisäksi pääkaupungissa näkyi:
- ihania vanhoja taloja
- kolme kuumailmapalloa
- kaksi laskuvarjohyppääjää, jotka hyppäsivät uimarannalle
- Suomen Mehiläistenkasvattajien Liiton ovikyltti
- nainen, joka sanoi, että on hauskaa nähdä niin iloisia ihmisiä kuin me olimme

3 kommenttia:

  1. Hahhhaa,aivan mahtavat lavastuskuvat sulla!!
    Kuka on kukin tuossa alakuvassa? (Peppi on ilmeisesti toi possuntapainen..?)

    Sitäpaitsi,kerroit niin kivasti meidän päivästä että mulla ei ole enää mitään kerrotavaa..ehkä laitan sitten vain ne oikeat kuvat;)

    P.S Hyviä jatseja!

    VastaaPoista
  2. Ei hitto toi Batmobile on huippu! :D Hahah, jouduin hihittelemään hetken aikaa noille kuville.

    VastaaPoista
  3. Niina: Mulle tuli pakottava tarve havainnollistaa meidän päivää jollain! :D Hmm, kyllä Peppi on joo toi melko isonenäinen vauva tuolla vedessä, mutta noista muista en oo ihan varma.. Ehdotuksia? Ehkä sä oot toi Pinokkio, Maria lappuliisa ja mä barbi? Aattelin pituuksia ja hiustyylejä tässä :D (en siis muuten näe itteeni barbiin verrattavana)
    Sä voit lisäks kertoa nallekarkkien imeskelykisasta!

    Sinja: Se on ihan sikahieno! Ja hyvä että jouduit :)

    VastaaPoista